Saimaa Kumppani Lake Saimaa - Purest Finland Alvar Aalto Cities
Valitse taustaväri:

Varkaus
– Rikas historialtaan ja kulttuuriltaan

Varkauden yli 200-vuotinen teollinen historia on läsnä kaupungin arjessa. Varkauden museossa saa katsauksen paikkakunnan historiaan ja Vanhan Varkauden kierros esittelee tehtaan palveluksessa toimineiden nimekkäiden arkkitehtien kädenjälkeä. Alvar Aallon suunnitelmiin voi tutustua karttaesitteen tai mobiilikierroksen avulla.

107-vuotias Varkauden Teatteri tarjoaa unohtumattomia elämyksiä ja idyllinen Taidekeskus Väinölä on taiteen tyyssija. Ravintola Kaks Ruusussa vietetään lounashetkiä historiallisessa miljöössä ja vanha tehtaan Keskuskonttori on muuntunut ravintolaksi ja kulttuuritaloksi.

Lisäksi erikoiset käyntikohteet, ainoat Suomessa, Mekaanisen Musiikin Museo ja Tattoo Museo takaavat sen, että Varkaudessa riittää katsottavaa ja koettavaa useammankin päivän ajalle.

Alle olemme poimineet tietoja mielenkiintoisista kohteista, valitse niistä itsellesi mieluisimmat.


Mekaanisen Musiikin Museo

Suomessa on lukuisia erilaisia museoita, mutta on olemassa vain yksi Mekaanisen Musiikin Museon kaltainen! Paikan ainutlaatuisuutta on oikeastaan mahdotonta pukea sanoiksi, joten tämä elämys pitää kokea paikan päällä. Museossa on huikea satojen erilaisten mekaanisen musiikin laitteiden kokoelma. Mekaanisen Musiikin Museota onkin kuvailtu yhdeksi Suomen erikoisimmista ja hauskimmista nähtävyyksistä, joka on taatusti mieleenpainuva kokemus kaikenikäisille, sillä museokierrokseen kuuluva show pitää sisällään niin soittoa kuin lauluakin.

Tattoo Museo
Varkaudesta löytyy myös Suomen ainoa tatuointikulttuurin historiaan keskittyvä museo, joka avautuu poikkeuskevään jälkeen heinäkuussa. Tänne kannattaa ehdottomasti piipahtaa, vaikka omasta ihosta ei kuvia löytyisikään. Tattoo Museon aineisto on osa toisen perustajansa William Robinsonin kansainvälistä kokoelmaa, jota hän on kerännyt kymmenien vuosien ajan. Pelkästään erilaisia tatuointilaitteita on museossa esillä satoja. Ja mikäli tämän museokierroksen jälkeen herää ajatus oman tatuoinnin ottamisesta, löytyy museon yhteydestä myös tatuointistudio.


Taidekeskus Väinölä


Väinölän idyllinen miljöö on vierailun arvoinen, sillä pihapiirissä tuntuu siltä kuin astuisi johonkin eri maailmaan. Yli sata vuotta sitten tehtaan virkailijoiden asunnoksi rakennettu talo liittyy olennaisena osana Varkauden maineikkaaseen teolliseen historiaan. Väinölä on mielenkiintoinen vierailukohde kaikenikäisille, sillä taiteen lisäksi tarjolla on erilaisia tapahtumia Wäinölä Areenalla, nukketeatteria, taidesuunnistusta sekä Kalakukko-katujunakierroksia.

Kulttuurikeskus Taideniitty

Kulttuurikeskus Taideniitty

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Taiteilijatalo Taideniitty Vanhassa Varkaudessa avasi ovensa 1.5.2022.

Taideniitty on yhteisöllinen luovien alojen talo, ja toimimme 1910-luvulla rakennetussa Niittylä II:ssa, joka on osa kaunista ja historiallista työläispuutalokorttelia vain kivenheiton päässä Saimaan rannasta.Tarjoamme taiteen tekijöille inspiroivan taiteilijayhteisön ja ympäristön sekä vierailijoille ihastuttavan uuden käyntikohteen idyllisessä ja kulttuurihistoriallisesti merkittävässä vanhassa Varkaudessa.

Kesän teemamme liittyen näyttelyyn ja tapahtumiin on Rakkautta ja rauhaa 2022.

Talossa on taiteilijoiden työhuoneita, kansainvälinen taiteilijaresidenssi, yhteisateljee, majoitustiloja, taiteilijakoteja sekä Fifty-fifty café Niittylä , joka avasi ovensa kesäksi 6.6.2022.

 
 

Varkauden museo ja taidemuseo

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aivan Väinölän vieressä sijaitsee toinen Varkauden historian kannalta merkittävä rakennus, vuonna 1914 rakennettu Tehtaan hotelli. Nykypäivänä tämä kaunis rakennus kätkee sisäänsä Varkauden museon ja taidemuseon. Museon alakerrasta löydät vaihtuvan näyttelyn, jonka voit tarkistaa näyttelykalenterista

Yläkerrassa voi puolestaan sukeltaa Varkauden teollisuuden historiaan työntekijöiden näkökulmasta aina 1800-luvulta nykypäivään saakka Teollisuuden tekijät – metsäkansa -näyttelyssä.


Keskuskonttori

Teollisuus ja tehtaat merkittävä osa Varkauden historiaa ja myös nykyisyyttä. Ylpeys kaupungin teollisesta historiasta heijastuu myös siinä, miten hienosti vanhoja rakennuksia on valjastettu nykyajan palveluiden käyttöön. Yksi hyvä esimerkki siitä on tehtaan vanha keskuskonttori, joka on nykyään yksityinen kulttuuritalo kahvila- ja ravintolapalveluineen. Keskuskonttorin galleriassa on näyttelyitä ja taide-elämysten ohessa on mukava istahtaa nauttimaan trattorian ja kissakahvilan tarjoiluista.


Taipaleen kanava-alue ja Kanavamuseo

Kesäpäivistä ja auringonpaisteesta kannattaa nauttia ulkona. Varkaudessa ulkoilun yhteyteen voi helposti yhdistää useita mielenkiintoisia käyntikohteita, joista yksi on Taipaleen kanava-alue. Jo pelkästään ohikulkevien veneiden kulku kanavassa on mielenkiintoista nähtävää, mutta myös Kanavamuseo ja aluetta kiertävä Kanavapolku tarjoavat paljon tietoa alueen historiasta, esimerkiksi 180 vuotta vanhasta kivikanavasta. 

Terassikahvila Torni

Varkauden vesitorni.

 

 

 

 

Varkauden keskustan tuntumasta löytyy huikea käyntipaikka niin perheille, kaveriporukoille kuin vaikka ihan yksinkin liikkuville. 45 metrin korkeuteen kohoavan Vesitornin huipulla toimii kesäisin Terassikahvila Torni, josta avautuvat näkymät kaupungin ylle ja Saimaan vesistöön. Upeita maisemia pääsee ihailemaan ilman pääsymaksua ja samalla voi nautiskella Terassikahvila Tornin antimista.

Hertunranta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Varkauden keskustassa sijaitsevassa Hertunrannassa voi tehdä mukavia kävelyretkiä järvimaisemissa tai ottaa vaikkapa selfien rantabulevardilla tehtaan piippujen näkyessä taustalla. Uimarannalla voi pulahtaa veteen tai herätellä lihaksia lähiliikuntapaikassa. Hertunrannassa sijaitsee kesäisin myös kulttimaineeseen kohonnut Konttiravintola Morton.

 

Kämärin saari ja Ämmäkoski

 

Kämärin vuonna 2021 valmistunut silta

 

 

 

 

 

 

Retkelle Kämärin luontopolulle pääsee kävellen keskustasta. Autolla liikkujat saavat auton kätevästi parkkiin Navitakselle Wredenkatu 8.  Kun saavut Navitaksen parkkipaikalle lähde kohti uimahallia. Uimahalli Ilonpisaran editse menee pyörätie, jota oikealle jatkamalla pääset koskipuistoon ihailemaan Ämmäkoskea

Kämärin saari on suosittu ulkoilualue Ämmänkosken ja historiallisen Taipaleen kanava-alueen välissä. Luonto on monipuolinen ja eläinlajisto on runsas. Polku johtaa lehtipuuvaltaisessa lehdossa koskimaisemiin, yli siltojen uimarannan äärelle ja urheilualueelle. Luonto elää tiiviissä yhteydessä kaupungin kanssa.

Lue lisää Varkauden käyntikohteista ja suunnittele mukava lomareissu Savoon Saimaan rannalle www.visitvarkaus.fi