Lake Saimaa - Purest Finland
Valitse taustaväri:

Varkaus
– Rikas historialtaan ja kulttuuriltaan

Varkauden yli 200-vuotinen teollinen historia on läsnä kaupungin arjessa. Varkauden museossa saa katsauksen paikkakunnan historiaan ja Vanhan Varkauden kierros esittelee tehtaan palveluksessa toimineiden nimekkäiden arkkitehtien kädenjälkeä. Alvar Aallon suunnitelmiin voi tutustua opastetun kiertoajelun, karttaesitteen tai mobiilikierroksen avulla. 107-vuotias Varkauden Teatteri tarjoaa unohtumattomia elämyksiä ja idyllinen Taidekeskus Väinölä on taiteen tyyssija. Ravintola Kaks Ruusussa vietetään lounashetkiä historiallisessa miljöössä ja vanha tehtaan Keskuskonttori on muuntunut ravintolaksi ja kulttuuritaloksi.

Lisäksi erikoiset käyntikohteet, ainoat Suomessa, Mekaanisen Musiikin Museo ja Tattoo Museo takaavat sen, että Varkaudessa riittää katsottavaa ja koettavaa useammankin päivän ajalle.

Alle olemme poimineet tietoja mielenkiintoisista kohteista, valitse niistä itsellesi mieluisimmat.


Mekaanisen Musiikin Museo
Suomessa on lukuisia erilaisia museoita, mutta on olemassa vain yksi Mekaanisen Musiikin Museon kaltainen! Paikan ainutlaatuisuutta on oikeastaan mahdotonta pukea sanoiksi, joten tämä elämys pitää kokea paikan päällä. Museossa on huikea satojen erilaisten mekaanisen musiikin laitteiden kokoelma. Mekaanisen Musiikin Museota onkin kuvailtu yhdeksi Suomen erikoisimmista ja hauskimmista nähtävyyksistä, joka on taatusti mieleenpainuva kokemus kaikenikäisille, sillä museokierrokseen kuuluva show pitää sisällään niin soittoa kuin lauluakin.


Tattoo Museo
Varkaudesta löytyy myös Suomen ainoa tatuointikulttuurin historiaan keskittyvä museo, joka avautuu poikkeuskevään jälkeen heinäkuussa. Tänne kannattaa ehdottomasti piipahtaa, vaikka omasta ihosta ei kuvia löytyisikään. Tattoo Museon aineisto on osa toisen perustajansa William Robinsonin kansainvälistä kokoelmaa, jota hän on kerännyt kymmenien vuosien ajan. Pelkästään erilaisia tatuointilaitteita on museossa esillä satoja. Ja mikäli tämän museokierroksen jälkeen herää ajatus oman tatuoinnin ottamisesta, löytyy museon yhteydestä myös tatuointistudio.


Varkauden museo ja taidemuseo
Vuonna 1914 rakennettu Tehtaan hotelli kätkee nykyään sisäänsä Varkauden museon ja taidemuseon. Yläkerrassa Teollisuuden tekijät – Kymmenen tarinaa tehtailta -näyttelyssä voi sukeltaa Varkauden teollisuuden historiaan työntekijöiden näkökulmasta aina 1800-luvulta nykypäivään saakka. Alakerran Metsän syli -näyttelyssä on syyskuusta marraskuulle turkulaisen kuvataiteilijan, Ulla-Maija Kallisen maalauksia lähtökohtanaan rehevä luonto. Varkauden taidemuseon PopUp -näyttelypisteessä Varkauden kirjastossa on lokakuun loppuun saakka kuvataiteilija Tarja Walliuksen 60-vuotisjuhlanäyttely Toivo – Hope, jonka teokset on tehty kierrätetyistä ja löydetyistä materiaaleista.  Museopuodista saa monipuolisesti julkaisuja, kortteja ja museon kokoelmista inspiraation saaneita tavaroita.


Taidekeskus Väinölä
Väinölän idyllinen miljöö on vierailun arvoinen. Yli sata vuotta sitten tehtaan virkailijoiden asunnoksi rakennettu talo liittyy olennaisena osana Varkauden maineikkaaseen teolliseen historiaan. Väinölässä järjestetään vaihtuvia taidenäyttelyitä läpi vuoden. Syyskuun näyttely Naisen nimeen – tunnetiloja ja tarinoita esittelee Kirsi Ryynäsen ja Anne Melakarin maalauksia, keramiikkaa ja paperimassaveistoksia. Lokakuussa esillä on Sirpa Ukkosen maalauksia.  Lisäksi Väinölässä on laaja peruskokoelma grafiikkaa, akvarelleja ja veistoksia, ammattitaitoinen kehystämö sekä taiteilijatarvike-, juliste- ja korttimyymälä.


Varkauden Teatteri
Varkauden Teatteri on yksi Suomen vanhimmista yhtäjaksoisesti toimineista taidelaitoksista. Se on tarjonnut jo 107 vuotta kulttuurinautintoja idyllisessä, keltaisessa puutalossa. Syksyn ohjelmistossa on riemukas musikaali Herrasmieshuijarit, joka sisältää svengaavaa musiikkia ja näyttäviä tanssikoreografioita. Komediassa Leningin jäljillä historia herää eloon uudella, hilpeällä tavalla. Syksyn hulvattomin farssikomedia Vaimoni Maurice on ollut hitti maailmanlaajuisesti ja nähdään vihdoin Varkaudessakin. Ohjelmistoa rikastuttavat Klubi-illat ja tähtivierailut.


Keskuskonttori
Ylpeys kaupungin teollisesta historiasta heijastuu myös siinä, miten vanhoja rakennuksia on valjastettu nykyajan palveluiden käyttöön. Yksi hyvä esimerkki siitä on tehtaan vanha keskuskonttori, joka on nykyään yksityinen kulttuuritalo kahvila- ja ravintolapalveluineen. Keskuskonttorin galleriassa on näyttelyitä ja taide-elämysten ohessa on mukava istahtaa nauttimaan trattorian ja kissakahvilan tarjoiluista.


Härkämäen observatorio
Kangaslammilla Härkämäen laella, 160 m korkeudessa sijaitsevassa luontoretkikohteessa järjestetään näytöksiä tähtitaivaan ilmiöistä. Olosuhteet ovat ihanteelliset, sillä ympäristö on täysin vapaa valosaasteesta. Warkauden Kassiopeia ry:n yleisöilloissa katselijat voivat havainnoida maailmankaikkeuden ihmeitä. Heitä opastetaan myös itsenäiseen tähtitaivaan tarkkailuun sekä tarvittaessa havaintolaitteen hankintaan. Alueella on tähtitornin lisäksi kerhotalo tilaisuuksiin, iso kota, laavu ja 1,5 km:n luontopolku tiedeaiheisine tehtävärasteineen.


Kämärin saari ja Ämmäkoski
Retkelle Kämärin luontopolulle pääsee kävellen keskustasta. Kämärin saari on suosittu ulkoilualue Ämmänkosken ja historiallisen Taipaleen kanava-alueen välissä jo aikaisin keväällä ja syyskaudella lumen tuloon saakka. Luonto on monipuolinen ja eläinlajisto on runsas. Polku johtaa lehtipuuvaltaisessa lehdossa koskimaisemiin, yli puusiltojen uimarannan äärelle ja urheilualueelle. Luonto elää tiiviissä yhteydessä kaupungin kanssa.

Lue lisää Varkauden käyntikohteista ja suunnittele mukava lomareissu Savoon Saimaan rannalle www.visitvarkaus.fi